”Ramo”Punkbändi tekee levyä, osa III
Pasi:
"Alkujännityksen jälkeen tullut rento ote ja fiilis katosi, kuin pieru Saharaan".
25- 27.8 oli mun huki mennä studiolle työstää lauluja purkkiin. Jännitti kauheesti. En oo minkäänlaisessa nauhotus tilanteessa ollut yli vuosikymmeneen. Olin miettinyt tilannetta läpi ja funtsinu just sitä, et kuinka pystyn laulamaan kuulokkeet päässä yksin, mut niin kuin mulla ois satapäinen yleisö. Löytyskö se fiilis, kestääkö ääni, pysynkö sävelessä, miten selviän korkeista venytyksistä, kelpaako laulu jätkille, saanko ylipäätään edes happea? Moisia olin miettinyt ennakkoon. Turhaan, ehkä aiheestakin. Menin yksin studiolle ja alettiin laittaa Ollin kaa juttuja valmiiks. Tsekattiin vähän etäisyyksiä yms. Olli opasti ja apinoin perässä. Ei siinä nyt tietenkään mitään kummallista edes ollut. Hieman lauloin ja tsekattiin vielä tasoja yleisesti. Kuulin hyvin ja sopivalla volyymilla jätkien soiton ja oma ääni kuului. Valmista?
Tosiaan ketään muita veitikoita ei paikalla vielä ollut. Make oli koisimassa yövuoron hedelmiä pois ja Teemu istui linikassa jossain vajaa Mikkeli. Vepi oli töissä ja Tuuska ei pääse koko laulu sessioon mukaan. Kello nakutti perjantai iltapäivää yhden kieppeillä. Kokeiltiin muutamia biisiä vetästä ihan vaan tuntuman saamiseksi. Se alun jännitys katosi muutaman lauletun lauseen jälkeen. Sain hyvän mielen, vaikka ei ne mitään hyviä vetoja ollut ei. Kuitenkin huomasin, että ei siitä ole kiinni tää juttu, ettenkö osaisi laulella yksikseen luurien kaa ja sais sitä draivia päälle. Olo oli helpottunut. Ehkä kolmea biisiä siinä vedettiin. Jokaista pariin kolmeen kertaan. Teemu soitteli, et on kohta mestoilla ja aloitellaan sit kattomaan miltä kuulostaa. Olinkin kovasti odottanut, että tulisvat nyt paikalle. Olin etukäteen halunnut paljon korvia paikalle kuuntelemaan ja karsimaan virheitä pois.
Viimein Teemukin paikalla ja tais olla Onni potkii päähän biisi. Aluksi vetäsin biisin suoraan sisään ja sit katsottiin kohdat mitkä mättää. No mätti jo heti alkuun ja paljon. Kiilasin miltei joka kohdassa ja en ymmärrä mihin se kiire oikein perustui siinä. Olinko liikaa treeneissä vai jopa keikalla?? En enää hallinnut itseäni ollenkaan. Toisaalta se on hienoo ottaa uusiks ja yrittää parempaa, mut äkkiä siitä tulikin pakonomaista puurtamista. Tuntui että ei pysty laulamaan lausetta, ei edes yksittäistä sanaa sisään, niin että se olisi kohillaan. Viimein sain Onni potkii zipalen sisään. Aikaa sain menemään luvattoman paljon ja ottoja ja nypläystä oli tehty toooodella pitkään. Aloin olla hermostunut ja tuntea itseni erittäin huonoksi tässäkin lajissa!
Musta tuntui koko ajan enemmän ja enemmän, että se en ole enää minä joka tuota biisiä edes laulaa. Itsaria lähdettiin sitten työstämään. Biisi taisikin mennä aika nopsaan muuten sisään, mut kohta "Verilätäköstä aamulla sut löydettiin, itkettiin, jäätiin sua kaipaamaan". Niin! Tota juttua taisin veivata sisään yli tunnin. Aivan oikein lukasit. Olin niin täynnä tota verilätäkköä ja en voinut enää käsittää mistä tää johtuu. Miten se ei edes vahingossa jo mene niinku pitää? Alkujännityksen jälkeen tullut rento ote ja fiilis katosi, kuin pieru Saharaan.
"Kuulin jo laulaessani sanat: Eiku uusiks!"
Makekin tuli paikalle vihdoin ja jatkettiin. Sitä samaa kaavaa mentiin ja jauhettiin yhtä kohtaa. Tiesin jo laulaessani, et kohta kuuluu jonkun suusta "Uusiks vaan", Halusin pois sieltä ja olin niin maissa. Tuuskan kaa juteltiin puhelimessa ja Tuuska sanoi, et nyt ei olla oikeella tiellä ton jutun kaa. Ei oltu ei. Se perjantai oli ihan kauheeta vääntöö. Ei siitä nauttinut ja se tekemisen riemu ja sellanen hyvä olo oli jo niin kaukana, et miten saisin enää kusetettua levyn kuuntelijaa. Olisko toi tehty hyvällä meiningillä enää rakkaudesta musiikkiin tai jotain vastaavaa? Päätettiin lopettaa ja se tuli kuin kreivin aikaan se päätös. Olisin kohta lähtenyt ovet paukkuen menee ja takasin tulosta ei olisi enää ollut takeita. Olin kauheen pettynyt itseeni tietysti ja samalla yritin puolustautua omassa päässäni ajattelemalla, et muut on väärässä. Kaikki oltiin! Niin väärä ote oli sinä päivänä siinä hommassa. Ei sellasta jankkausta ois tarttenu viedä läpi. Biisi ois voitu vaihtaa ja tehdä niitä mitkä lähtee ja miellyttää kaikkia. Ainakin se nauru ois saanu olla läsnä mikä treeneissä ja keikoillakin on ollut aina. Lauantai oli vapaapäivä ja jatketaan vasta sunnuntaina. Menin nukkumaan ja olin kiukkuinen. Päätin unohtaa ton päivän pois mielestä.
"Hissuteltiin akustisesti Teemun kaa pannuhuoneessa."
Olin jättänyt motskarin Vepin luo, siis mullahan oli lainassa Sami "pilkki" Väisäsen asfaltin nielijä. Otin parit oluet perjantai iltana ja parempi siis antaa olla motorisoinnin siinä kohtaa. Kävelin aamulla hakemaan prätkää Vepiltä ja tarkoitus oli tehdä sillon lauantaina kaikkee kivaa. Ei vaan oikein natsannu mikään. Ei kiinnostanut edellisen päivän jälkeen niinku ei sit mikään. Hanskat tiskiin ja kohti uusia juttuja fiilis puski koko ajan mieleen. Soittakoot ne ja laulakoot ne jotka hommat klaaraa oikein ja kunnolla. Makailin Vepin luona sohvalla katsellen muksujen kaa piirrettyjä. Teemukin oli mestoilla. Oli nukkunut Vepsäläisessä yön. Olin koko ajan varpaillani, että sanakin eilisestä ja alan huutamaan ja raivoomaan. Eikö jo riitä! Mitä häh!? Ei siinä mitään. Olo parani koko ajan ja mentiin pelaa pihalle futista pikkumiesten kaa. Frisbeen heittelyssä olin jo todella reippaana. Tästä ehkä mennään taas. Sovittiin, että ilta kuudelta mennään treenikselle vähän kokeilee lauluja ja yleisesti juttuja läpi. Yksi Akilleen kantapäähän tässä oli se, että viimeks ees on treenattu yhdessä mitään viime toukokuussa. Mun oli aika käsittää, että en edes pystyis kovin ihmeisiin, vaikka välillä Ihmemies olenkin.
Pärtsäilin mopolla maita ja mantuja. Oli siistiä käydä mestoilla missä viimeks on pörränny joskus teininä. Se oli oikeesti tosi vänkää. Kello kuus ja treenikselle Teemun kaa. Makea ei näy missään ja pienen etsimisen jälkeen tulos oli selvä. Ei treenejä tänään. Mentiin Vepin luo ja pannuhuoneeseen. Teemulle akustinen ja cd soitin mulle ja napit korviin. Oli kahden miehen treenien aika. Hissuteltiin akustisesti Teemun kaa pannuhuoneessa. Se oli hyvää pätkää mitä vedettiin. Tosi monia biisejä käytiin läpi ja hymy oli taas herkässä. Täähän on oikeesti vieläkin kivaa!
"Samaa paskan jauhantaa ja nyt niinku palo käpy!"
Sunnuntaina uusiin yrityksiin ja huomattavasti luottavaisemmin mielin. Meillä alkoi tosi hyvin Teemun kaa yhteistyö studiossa. Teemua lainatakseni: "Oli paljon paskaa, mut tuli niitä upeita rock orgasmejakin!" Kolmisen tuntia tehtiin duunia siinä ja Teemun oli aika lähtee asemalle matkaan kohti kotia. Tän jälkeen oli tarkoitus, et mä vetäsen ihan demo meiningillä sisään biisejä. Lähinnä just kuunteluun kotiin, et vois kelailla missä mennään. Hyvin se alkoikin, mut sit tuli Make paikalle. Ei oltu samalla aaltopituudella Maken kaa ja se jankkaus alkoi perjantai tyylillä. Pääsin Riki biisiä kohtaan ennen vika kertsiä. Samaa paskan jauhantaa ja nyt niinku palo käpy! Siis oli asiaa, mutta tarkoitusperä oli ihan jotain muuta siinä kohtaa.
Otin luurit päästä, purin hammasta ja sanoin et nyt pitää munkin lähtee. Ei mulla kiire ollut, mut aloin pelätä jo itteeni. Kohta olisin sanonut päin naamaa sellasta jota en olisi edes tarkoittanut. Ovet olis paukkunut ja olispa saanu hävetä ja pitää morkkista siitäkin monta viikkoa. Kotona oikein tärisin raivosta. En osannu syyttää kuin itteeni ja harmitti kauheesti. Jos joku ois puhunut Iskuryhmästä tai tulevasta keikasta siinä kohtaa, niin oisin sanonut, että mä en siinä bändissä enää ole.
Seuraavana päivänä aloin kuunnella mitä oltiin saatu kasaan. 8 laulettua biisiä kuitenkin. Osassa on selvää röböä, mut aika hyvääkin pätkää on saatu kasaan. Ehkä tää ei ollutkaan ihan perseestä ja ei edes ole. 9700- LOVE, Onni Potkii Päähän, Itsari, Teen Susta Laulun, Häntäheikki, Hetki Hiljaa olivat ihan jo miltei siinä. Osa onkin! Ihan pieniä kauneus/ kauheus virheitä löytyy ja ne voi korjata tietty pois. En kuitenkaan pitänyt tilanteesta ja aloin pienen rauhoittavan huurteisen kanssa pohtia asiaa. Aloin tulla siihen tilaan, et osaan mäkin sanoa sanottavani..
Tästä sessiosta ei todellakaan ole kuvia, mutta laitetaan tällainen postiivinen voittaja-kuva vuoden 2006 Ramopilkistä, jonka Pasi voitti! Mukana kuvassa Sami "pilkki" Väisänen
"Sähköpostien kautta vittuillen taas parhaaksi bändiksi ja ystäviksi."
Aloin siis naljailla jätkille ihan urakalla ja purin kiukkuani pois. Ei varmaan oikein jäbät kässänny sitä, et missä
nyt mennään, mut mentiin ainakin kovaa sanojen kautta. Lapsellista kiukuttelua. Sain kai hetkellisen tyydytyksen, mut olo eikun meni
surkeammaksi. Ei! En minä osaa olla edes ilkeä ja miksi edes yrittäisin sitä olla? Maken kaa oltu ystäviä neljännes
vuosisata ja koskaan ei oo törmätty missään. Ehkä kyseessä olikin liian pitkä liitto ja ilmaa piti puhdistaa. hehehe
Tuuska oli kauheen huolissaan jo tilanteesta, et mitä nää jätkät nyt vänkää. Ei saatana näin pitäny
mennä! Lainaan osaa Tuuskan sähköpostiviestiä tähän kohtaan:
" Jees,
Asiaa ja asiattomuuksia! Punk! Tai ei ehkä sittenkään...
Heti aluksi pitää sanoa, että nyt EI olla menossa oikeaan suuntaan...
Soittelin Pasin kanssa pariin otteeseen tossa vkonlopun laulusessioitten
aikaan ja kuulosti siltä, että nyt ei ole todellakaan enää hauskaa. Liekö
ollut kenelläkään? Jos muistatte, niin alunperin IR:ää alettiin tekemään
nimenomaan hauskanpidon takia ja musiikki tuli sitten ikäänkuin siinä
sivussa. Ja uskoisin, että jos on hauskaa, niin musiikkikin kuulostaa
hauskalta. Eikös Kova tiimi -biisissäkin viitata niihin
musiikkipoliiseihin? Eihän aleta itse sille linjalle? Tietysti koitetaan
tehdä parhaamme, mutta ei sen kustannuksella, että alkaa vituttamaan ja
koko homma tyssää siihen."
Toi oli hieno viesti ja vittuilut loppu siihen multa. Aloin kelata asioita oikeilla nimillä. Miksi kävi näin ja hieman sitä
kuuluisaa itsetutkiskelua.
Moni joka juttua on jaksanu lukee tähän asti varmaan kelaa, et miks kirjotat tällästä? Eihän toi kuulosta yhtään hyvälle bändin ns. imagoa silmällä pitäen. Se on vaan niin, että ikuinen hauskuus voi tyssätä hetkeksi ja tullaan korkeelta ja kovaa. Meitä on viisi tyyppiä. Jokainen oma persoona, jokaisella oma elämä ja omat mielipiteet. Yhdistävä tekiä on ystävyys ja bändi. Viiden tyypin soittaminen hyvin yhteen joskus jopa puol kahteen vaatii kauheesti töitä. Ei se ole yksinkertaista ei. Me ollaan tehty tätä niin vähän ja pärjätty mun mielestä ihan satasella koko ajan. Pikku notkahdus ja mun hermot petti. Sähköpostien kautta vittuillen taas parhaaksi bändiksi ja ystäviksi. Uskon ja tiedän, että Iskuryhmä on entistä vahvempi bändi tän episodin jälkeen ja ystävyyskin on taas jotain niin paljon lujempaa mitä ei voi edes kertoa. Tää oli mielettömän opettavainen sessio. Sitä luulee olevansa usein avoin tai ainakin kuin avoinkirja jota muut osaa lukea. Ei sitä ole. Pitää osata puhua ja kommunikoida asiat selkeesti ja nopeasti pois. Niin hyvät kuin ne pahatkin. Se yksin kelaaminen on tosi mörköä mielelle. Alkaa kuvittelemaan asioita joita ei edes ole. Ei mulle koskaan kukaan sanonu, että sä oot huono! Mä vaan itse tein sen omaan päähäni. Tää sama juttu sopii kaikkeen tiimityöhän ja onhan se vaikeeta välillä. Piru että saatiin kuitenkin hyviä biisejä narulle ja levy on kohta käsillä. Täytyy olla vaan mielettömän ylpee ja iloinen taas kerran. Syyskuun vika viikonloppu mennään tekee lauluja taas ja toivottavasti saadaan valta- osa purkkiin jos ei vaikka kaikkee??? Punkrock!
Iskuryhmä Pasi